keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Aina sitä on joku Ihminen

En olisi ikinä uskonut sanovani ääneen, että "tulisi jo kesä". Enhän minä ole kesäihminen. Mutta niin minä sanoin eräänä harmaan sateisena päivänä, kun lumi oli taas sulanut ja muuttunut jääksi. Ja kuten aiemmin niin vankasti yritin todistaa, en ole jouluihminenkään. Enkä oikeastaan pidä koko talvesta. (Mutta se on kyllä pelkästään sen syytä, että talvet eivät enää ole talvia, vaan hankalasti määriteltävissä olevia ilmanaloja.)

Mikä ihminen minä sitten olen? Kevät- ja syksyihminen? Kyllä - kevät siinä vaiheessa, kun päivät ovat jo lämpimiä ja maa sulaa, mutta yöksi vielä pakastaa, mikä tekee illoista kirpeitä. Ja syksy - aivan kesän lopulla, kun oranssi ja vihreä käyvät vielä kilpaa, kumpi voittaa, ja lämpöä riittää yhä pimeneviin iltoihin.

Mutta vuodenajat nyt ovat niitä asioita, joihin on suhtauduttava annettuina tekijöinä. Vähän kuten koko elämään. Kaikille asioille ei vain voi mitään, ja silloin on syytä vastaanottaa tyynesti se mikä edessä on.

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, 
joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, 
joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
"God grant me the serenity to accept the things 
I cannot change; courage to change the things I can; 
and wisdom to know the difference."


(Yleensä on katsottu, että rukous on peräisin teologi Reinhold Niebuhrilta, mutta sen alkuperästä on esitetty erilaisia arveluja. –Wikipedia –)