Uuden kalenterin toivo ja luomulääkkeet

Loppusyksy on kieltämättä ollut raskas. Ihana kuulas ja selkeä alkusyksy vaihtui harmauteen ja ankeuteen. Vesisateet eivät ole innostaneet ulkoiluun. Minulle ulkoilmaihmiselle on tullut poikkeuksellisen paljon sisäpäiviä. En voi kuvitella, että joku voisi tästä ajasta nauttia. Vai voiko? Niitähän kyllä löytyy, joita kevätaurinko saattaa masentaa. Piristääkö heitä sitten syksyn synkkyys?

Ostin jo uuden pirteän kalenterin pöydälleni. Selailin tyhjiä sivuja ja pieni toivon kipinä jaksoi taas hehkua; ehkä näille sivuille tulee jotain mukavaa ja uutta. Onneksi sitä ei tiedä etukäteen. Vuoden pimein hetki on kuitenkin käsillä, mutta samalla se kohta kääntyy kohti valoa.

Ankean sään lisäksi röhisemme lähi-ihmisen kanssa kilpaa kohtuullisen tuhdin taudin kiusaamina. Turvaudumme luomulääkkeisiin: valkosipulia (raakana), inkivääriä, hunajaa sekä lämpimiä juomia. Pöpötkin pötkivät pakoon moista cocktailia. Niin minäkin tekisin, jos olisin flunssavirus; valkosipulin tuoksuisessa kropassa en kauaa viihtyisi... Harvoin sairastelevalle lähi-ihmiselle tauti on ottanut erityisen koville, mutta toipumisesta kertonee taas tv:n äärellä irtoavat sarkastiset kommentit maailman menosta ja interaktiivinen 'keskustelu' uutistoimittajien kanssa. Se on kuin välähdys suoraan tulevaisuudestamme, puuttuu vain kiikkustuoli.

Pajameininkiä ja puhdetöitä

Vaikka tunnustinkin, etten ole jouluihminen, kortit kuitenkin saatiin postiin ajoissa. Joka joulu ehdotan, että jätetään tänä vuonna lähettämättä, kun niiden teko aina jää viime tippaan, mutta lähi-ihminen ei anna periksi. Sillä mikään tusinatuote ei kelpaa, ammattiylpeys vaatii oman käden jälkeä. Ja aina kotimaisema. Se on lähellä sydäntä. Minä kuvaan, hän muokkaa siitä kortin. Kai se on sopivaa yhteispeliä.

Tänä vuoden pimeimpänä aikana, kun lumen sijaan taivas antaa vain vettä, ja sitäkin mielellään tuulen kera vaakasuoraan, ei joulun tunnelmasta voi puhua. Pihahommat ovat vaihtuneet sisällä tehtäviksi puhdetöiksi, ihan kuin menneisyydestä suoraan. Lähi-ihminen vääntää rautalankaa ja minulla on käsissäni milloin sukkapuikot milloin huovutusneulat. Ainakin tusina sukkia on syntynyt tänä syksynä, teemana lähi-ihmisen ehdottamat ruudut. Monet kyläviemisetkin on kuitattu värikkäillä villasukilla. Pikkupiperryksiä - virkattuja heijastimia, huopapallokorviksia ja rannerenkaita ym. sukkien lisäksi vein myös myyntiin käsityöpuotiin läheiseen kahvilaan.

Lisää mattojakin syntyi tällä viikolla. Kolme päivää, pari mattoa, siinä taas tietää paukuttaneensa. Edellisestä tekeleestä ystävä piti niin paljon, että tilasi toisen. Ja minähän teen, jos joku oikein toivoo. Ja muutenkin teen, vaikkei toivoisi :).

Reijoontuneet joululaulut

Ei voi olla totta! Joka ikinen joulu muutama muusikko haluaa tehdä oman joululevyn. Ja aina ne kuluneimmat - täysin reijoontuneet* laulut. Miten ihmeessä taantuma on joulun aikaan niin valtava, että mitään uutta ei voi keksiä? En innostu vanhoista joululauluista enkä varsinkaan niiden menneiden aikojen sanoituksista. Kuka enää nousee jouluaamuna kello viisi lähteäkseen joulukirkkoon aisakello helisten tai kuka jaksaa olla innoissaan, että saa vatsansa täyteen puuroa? Eikä jouluaamun varpunenkaan saa minua heltymään. Ja se kun on ihmisistä NIIN ihana. No, onhan Topelius toki kirjoittanut sen surutyönä lapsensa kuoleman vuoksi, se sallittakoon. Ja taitaa monessa muussakin joululaulussa olla takana syvempikin elämäntarina. Mutta silti, minä kaipaan uutta musiikkia, hyviä lauluja ja sanoituksia myös jouluna.

Tunnustan. En ole jouluihminen. Kun itse joulun perimmäinen sanoma meinaa unohtua kaiken tonttuilun alle. Joulupukkia en ole ymmärtänyt koskaan, se on yksi pahimpia lapsiin kohdistuneita huijauksia. Regressio lapsuuteen on kai ihmisille ihana asia. Minulle ei. En haikaile mitään mennyttä. Olen elänyt ihan normaalin ja onnellisen elämän tähän asti, mutta muistot riittävät, elän tässä hetkessä ja odotan tulevaa.

Minun jouluuni kuuluvat kyllä kynttilät, niin sisällä kuin ulkona. Kun pimeys tiivistyy äärimmilleen, silloin tarvitaan valonpilkahduksia. Ja myönnän, että ulkovalot saavat olla aika pitkään paikoillaan, kunnes valo alkaa pidentää päivää. Joulun parasta antia ovat myös hiljaisuus ja lepo, loma ja rauha. Ei sukulaisvierailuja, ei lahjapinoja. Vain hyvää ruokaa, sauna ja jouluyön messu.

Parasta on tietysti se, että saa viettää joulunsa sellaisena kuin sen haluaa. Ettei ole pakko mihinkään. Suotakoon se myös niille, jotka jaksavat vinguttaa samoja lauluja ja järjestää koko suvun juhlia. Joulumieli on kai hyvää tahtoa.


* reijoontunut = läpinäkyväksi hiipunut, kulunut vaate. Termi viittaa opiskeluaikojeni harjoittelupaikan työntekijään, jolla oli aina sama hiipunut gollege-paita yllään.