Tekniikalla kyykytetään meitä

Ja me suostumme siihen, onhan niin hienoa, kun kaikki voivat hoitaa omat asiansa netissä - ihan itse. Täytin tässä menneellä viikolla erään nimeltämainitsemattoman viraston hakemusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Hammasta purren ja itkua vääntäen sain lopulta ohjelman hyväksymään omat valintani, mutta itselleni jäi hyvin epävarma olo tuliko kaikki oikein. Ja lopputulos oli, että hakemuksen lisäksi minun tulisi toimittaa ko. virastoon neljä erilaista liitettä...

Lisää hampaiden kiristelyä ja kyyneleitä, mutta kaivoin jostain ö-mapista mielestäni oikeat liitteet, pyysinpä jopa toista viranomaista lähettämään yhden. Niinpä parin päivän kuluttua olin valmis liitteineni ja ajattelin, että menen ne henkilökohtaisesti viemään ja kysyn samalla onko hakemukseni oikein täytetty.

Valmistauduin ruuhkaan, ja toiseenkin virastoon juoksemiseen. Mutta ruuhkaa ei ollut, ensimmäisessä eikä toisessakaan virastossa. Minua vastaanotti jo ovella avulias virkailija, joka neuvoi oikealle luukulle. Siellä toinen oikein ystävällinen virkailija sanoi ensi töikseen, ettei niitä kaikkia liitteitä tarvita. Ja naurahti perään, että ihmettelee itsekin, miksi se kone aina niitä liitteitä pyytää. MIKSI KONE PYYTÄÄ LIITTEITÄ?? Aaaarrrghh!!... Noin kymmenen minuutin rupattelun jälkeen sain asiani hoidettua, virkailija kuunteli, mistä on kyse ja kirjoitti jonkin lauseen lisäselvitykseksi - ja homma oli sillä selvä.

Miksi miksi miksi miksi – miksi ihmeessä me halutaan hoitaa kaikki sähköisesti ja usuttaa ihmiset viettämään tuntitolkulla turhauttavia hetkiä pähkäillessä miten vastata mihinkin KONEEN vaatimaan kysymykseen. Kun ne kysymykset eivät kuitenkaan ole niin kattavia, että ihmisten erilaiset elämäntilanteet tulisivat täysin selvitetyiksi. Niin autuaallisen helppoa on hoitaa viralliset asiat niiden virkailijoiden kanssa, jotka ovat siihen koulutettuja ja jotka hoitavat niitä asioita työkseen päivittäin. Niin helppoa. IHMISEN kanssa.

PS. Lähi-ihminen pystyi jakamaan tämän kokemuksen kanssani täysin. Hän on ollut samaa mieltä jo vuosikymmeniä...

f-aukot

Yksi vaikea (onko helppoja?) vaihe jälleen valmis viulussa - f-aukot. Tiettyjen mittasuhteiden mukaan määritellyt paikat aukoille piirrettiin sabluunan avulla.

 Puuporalla aloitusreiät ja lankasahalla karkea sahaus koko aukon avaamiseksi. 

Terävällä pikkupuukolla veistetään tarkasti kaikki ylimääräinen piirretyn mallin mukaan.

Loppuhionta hienoilla viiloilla, tässä pyöröviila reikien reunoja silottamassa.

Valmiit aukot. :):):)

Tautisen hyvä kastike

Syksyhän on tautista aikaa, niinpä mekin lähi-ihmisen kanssa köhimme omaa osuuttamme oikein kunnolla. Ja lääkärihän on se viimeinen vaihtoehto, jos ei sauna, viina ja terva auta. Nyt sivuutamme kuitenkin kaikki ne, joten jäljelle jäävät usein suuta kirpaisevat valkosipuli, inkivääri, chili ja sitruuna. Niistä lähi-ihminen kehitti cocktailin, jonka hönkä on sitä luokkaa, että jos olisin virus tai bakteeri, en minäkään viihtyisi kyseistä sekoitusta nauttineessa kropassa. Määrät ovat vapaavalintaisia, kokeile ja maista, tuntuma ratkaisee, kyse on keskinäisistä suhteista. Tässä siis resepti vapaasti käytettäväksi, ja vapaasti sovellettavaksi - mutta täysin omalla vastuulla:

TAUTISEN SALAATTIKASTIKE
- Pohjaksi turkkilaista jogurttia tai ranskankermaa, noin 2-3 dl.
(varmista rasvaisuus + rakenne, tarvittaessa loraus hyvää öljyä).
- balsami- tai viinietikkaa
- mustapippuria (myllystä)
- suolaa (varovasti)
Maku- ja terveysosio 1:
- yrttejä (reilusti! mitä löytyy: rakuuna, kirveli, basilika, oregano, mäkimeirami, yms. Tuoreet hienoksi silputtuina, mutta kuivatutkin käy. Sekoita kastike ajoissa, jotta maut irtoavat ja tasapainottuvat.)
Se varsinainen terveysosio 2 eli taudintappajat:
- hunajaa
- sitruunaa (n. 1/2 mehu + kuoriraaste tai loraus valmista mehua)
- valkosipulia (2,3,4... kynttä)
- pala tuoretta inkivääriä
- chiliä (n. 1/2, tulisuus?, siemenin vai ei?)
Nämä kolme viimeistä mehukkaaksi pieneksi rouheeksi.
Ja sitten kaikki ainekset sekaisin!
Sävytys:
Voi lisäksi sävyttää esim:
- sinihomejuustolla
- tai lusikallisella maapähkinävoita
- tai sekoittamalla mukaan vähän valmista tapenadea (oliivitahnaa), tms.
Nautitaan runsaan mielikuvituksellisen sekasalaatin ja hyvän leivän kanssa!
(sopii myös dippikastikkeeksi sipseille... kirjoittajan huom.)

Villaa, viulunlastuja ja kuteita

Meinaa lähteä ihan lapasesta tämä harrastusten kirjo. Onhan se tietysti hyvä, että kun työ-/opiskeluelämä ei nyt tarjoa parastaan, niin ainakin kaikkea mielenkiintoista tulee eteen harrastusrintamalla. Olen ottanut askeleen taaksepäin. Siis kohti perinteitä. Sillä lähi-ihmisen sisko toi ISON säkillisen kerittyä lampaanvillaa. Aikani ihmeteltyäni pistin villat pienissä erissä likoon ja kuivattelin päivätolkulla. Lanoliinin ja lampaankakan tuoksut ovat kuin suoraan jostain esihistoriallisesta ajasta. Ehkä noin kaksikolmasosaa villasta on nyt pesty ja kuivateltu - täytyy antaa välillä tilaa oikeille pyykeille...

Seuraava vaihehan on karstaus, jolla silotellaan sekaiset kuidut samansuuntaisiksi. Sitä olenkin viime aikoina luullakseni ihan menestyksellisesti opetellut. Hitaanpuoleista hommaa, mutta mikäs kiire tässä.

Oikealla on karstattua villaa, karstojen alla käsittelemätöntä.

Jos haluan näistä villoista lankaa, täytyy opetella kehräämään. Mutta ihan heti en ajatellut siihen tarttua. PAITSI JOS...

Paitsi jos innostun KUTOMAAN vaikka shaalia (miten se kirjoitetaan, sh?) omista langoista. Ne pitäisi tietysti myös ensin VÄRJÄTÄ. (Tiina neuvoo sen...). Nimittäin käsityökeskuksessa oli joku MIES aloittanut ison shaalin kudonnan omista kehräämistään villoista. Näytti hyvältä. Sitä paitsi sain viimein omat kangaspuut. Kyseinen käsityökeskus möi muuttopuuhissaan vanhoja tarpeettomia tavaroita, mm. yhdet ns. salonkikangaspuut. En voinut olla ostamatta - kun halvalla sai.

Enhän osaa edes loimia laittaa ja siksi pitää mennä kurssille. Puut sentään sain koottua, vanha palapelin rakentaja kun olen. Eikä se ollut edes vaikeaa. Mutta mutta. Mitenkäs tätä kaikkea ehtii ja kerkiää?

Kesällä syntyi kuitenkin Kuralan Kylämäen kokeiluverstaalla pari pientä mattoa. Toinen sai jo kodin ystävän keittiöstä.

Sukankudontakin saa välillä uusia tuulia, kun lähi-ihminen innostuu suunnittelemaan. Jo aiemmin toteutetut ruutusukat saivat jatkoa, nyt kirjaimilla leikittelevät design-sukat ovat ainoat toistaiseksi. Vähän työläitä toteuttaa. Kuten aina lähi-ihmisen tekeleet, eivät ne ole mitään yksinkertaisia.

Yksinkertaisia ovat sitten omat design-sukkani, mansikkaiset sukat ja lapaset lapsenmielisille.

 

Ja mitä tulee viulunrakennukseen. Se jatkuu ja jatkuu vaan. Ihan hyvä, että sille on varattu (ja kalliisti maksettu) yksi ilta viikossa, muutenhan se jäisi kaiken tämän muun touhuilun jalkoihin. Kansi on saanut muotonsa ja paino on 80, 7 g. Sen verran se pitääkin olla ennen f-aukkoja, jotka ovat seuraavaksi vuorossa, kunhan saan vielä sisäpuolen hiottua priimakuntoon. Nyt se muistuttaa lähinnä naisen selluliittista reittä, sileä päällisin puolin, mutta muhkuroita täynnä.

Kannen koristenauhat olivat haasteelliset, eikä niiden upotus onnistunut ollenkaan niin hyvin kuin pohjassa. Kuten kuvasta näkyy, nauhan uraan jäi koloja. Ja kuusipuun kiusalliset syyt veivät puukkoa väkisin niin, että joka kohdassa kaari ei ole kovin muotopuhdas. Mutta olisiko tämä sitä kädenjälkeä, josta käsityö tunnetaan?

Minihöylänkin kanssa tulin viimein toimeen. Kannen sisäpuolen kovertamiseen oiva työkalu.

Syksy siis jatkukoon moninaisten harrastusten ja kädentöiden parissa. Siksi onkin ihanaa, että tulee pimeä vuodenaika ja talvi peittää alleen ulos houkuttelevan puutarhan. Vaikka eihän syystyöt vielä ole sielläkään tehty. Mutta siitä joskus toiste.

Olen taas normaali

Sellainen tunne tuli, kun keventynein mielin kävelin kaupassa ostoskärryyn nojaillen. Viimeisen kesätyöpäivän helpottunut mieli: I did it. Hyvä kokemus, mutta olkoon.

Mietin vain, mahdoinko tarpeeksi kiittää kanssakärsijöitäni, ihania nuoria työtovereitani, jotka olivat suloisen haikeita erotessamme. Tuleva tutkijabiologi, jonka kanssa tuli puhuttua ihan liian vähän ruotsia, vaikka siihen olisi nyt ollut hyvä mahdollisuus. Toivon, että jaksat pian tehdä lopputyösi valmiiksi, ja voit olla muutenkin onnellinen elämässäsi. Ja nuori ylioppilastyttö, jolle on vielä avoinna kaikki ovet. Nuoruudestaan huolimatta jo varma aikuisuuden tiellä. Toivon, että löydät oman suuntasi, jossa voit toteuttaa itseäsi ja elää monia hyviä hetkiä.

Eläköön muumit ja Florence!

Kesäzombie ja "työsuhde-edut"

Viherrakentaminen ja -huolto EI ollut se linja, jonka puutarhakoulussa valitsin. Mutta kesätöitä saadakseni otin vastaan sellaisen loma-ajan työn. Ihan hyvää kokemusta ja kaikin puolin hyödyllistä. Saan ainakin tuntuman siitä, että olin linjavalinnassani osapuilleen oikeassa. Viherhuolto taitaa olla puutarha-alan töistä sieltä rankimmasta päästä. Vaikka työterveyslääkäri on kuulemma sitä mieltä, että työmme on kevyttä puuhastelua raikkaassa ulkoilmassa. On toki. Varsinkin vilkasliikenteisen tien viherkaistaa kitkiessä.

Onhan kyllä ihanaa pyöräillä töihin raikkaana kesäaamuna usvan noustessa joen pinnasta. Ja aikaisin alkava työpäivä (herätys klo 4.30, jotta ehdin koota itseni kuudeksi paikalle) tarkoittaa myös aikaista kotiinlähtöä - mikä taas sekin on ihanaa. Mutta kaikki siltä väliltä pistää kropan lujille ja iltapäivällä olen jo valmis zombie. Kotiinpäästyäni ajatuksissa ovat vain suihku ja päiväunet, särkevät jäsenet vaativat välitöntä lepoa.

Niin ja onhan tässä työssä etujakin: pensaiden alusista ja puistojen kulmilta kun löytyy kaikkea hylättyä tavaraa, jota kierrätysmyönteinen ihminen ei voi jättää dyykkaamatta. Viimeeksi kiikutin kotiin ruskean kylpyhuonehyllykön (vien sen ulkovarastoon, en kylppäriin), viinipullon avaajan (näyttää toimintakuntoiselta ja siistiltä) sekä sytkärin (priimakunnossa ja vieläpä täytettävä)...miljoonista pulloista ja tölkeistä puhumattakaan. Niistä saadut rahat tosin menevät työyhteisön virkistysrahastoon, jolla mitätönpalkkaiset uurastajat saavat lounastaa silloin tällöin ja kokea yhteenkuuluvuutta.

Mitä sen rinnalla on särkevät sorminivelet ja kipeät polvet. Eikä haittaa jos vähän oksasahalla vetäisee reiteensä pari reikää tai joutuu iltaisin nyppimään kaikenlaisia piikkejä käsistään. Pakko myöntää, että lasken jo päiviä, että pääsee kouluun lepäämään.

Uudelleen juurrutetut

Tuli tässä äsken kylässä käyneiden ystävien kanssa puheeksi juuret, siis se mistä kukin on kotoisin. Tai mitä kukakin niillä juurilla sitten tarkoittaa. Minä olen aina ajatellut niiden olevan siellä missä olen syntynyt, riippumatta kaipaanko sinne vai en. Mutta lähi-ihminen olikin sitä mieltä, että juuret ovat siellä, mihin on kotiutunut. Ja sitä näkökulmaa vasten tämä loppusijoituspaikaksemme määritelty koti olisi se, missä meidän juuremme nyt ovat.

Ja tämän kyllä allekirjoitan. Löysinkin sille sopivan termin: olemme uudelleen juurrutettuja, tai istutettuja, siirrännäisiä. Juurien tehtävähän on sekä ottaa vettä ja ravinteita maasta myös pitää kasvi tiukasti maassa. Siksi kai voi sanoa, että 18 vuoden jälkeen olisimme jo juurtuneet tänne, minne meidät on "siirretty". Se kai on hyvä tilanne, että tältä tuntuu. Vaikka maailman tuulet riepottelevat, toiveemme on, että juuret pitävät meidät paikoillamme.

Kevyestä filosofoinnista kevyeen käytännön elämään. Ja mitä muuta se voisikaan sisältää kuin puutarhaa ja kasvimaata. Olin sinisilmäinen ja uskoin, että kohopenkkikasvimaamme olisi turvassa vain kastelukannun ollessa portinvartijana. Mutta rehevästi jo kasvussa olleet salaatit sekä parin sentin mittaiset mangoldin taimet olivat vastustamaton houkute rusakoille, jotka olivat uskaltaneet hypätä penkeille niitä popsimaan. Törkeää, huudahdin sen huomattuani, ja riensin lähi-ihmisen luokse anomaan kunnon porttia kasvimaalle. No, portti tuli, ei aivan yhtä hieno kuin itse kasvimaa, mutta ajaa asiansa. Kasvikset saavat olla turvassa.

Härkäpavun kukintoa. Tukevat taimet ovat toista metriä pitkiä ja valmiita palkojakin näyttää olevan (19.7.). Lähi-ihmisen on aika tutustua härkäpapuresepteihin...

Lavakaulukset kohopenkeille

Kivikova savimaa on teettänyt jo yli kymmenen vuotta töitä, aina keväisin lähi-ihminen jaksaa sen kyllä kasvimaan kohdalta möyhentää ja joka vuosi siihen tuodaan hiekkaa ja turvetta. Ihan kohtuu hyvää multaa siinä alkaa olla, mutta aina satoa korjatessa on tullut mieleen, miten hyväksi mm. porkkanat olisivatkaan jaksaneet kasvaa muhevammassa maassa.

Puutarhaopintojen innoittamana heräsi ajatus, että tehdään kohopenkit. Sitä suositellaankin savimaalle. Ja kun entinen kasvimaa oli ympyrän muotoinen, niinpä lavakauluksetkin tulisi saada siihen muotoon. Minulle olisi riittänyt, että tehdään suorakaiteen muotoisia laatikoita, ja ripotellaan ne vaan ympyrän muotoon. Väliin jääviin kolmioihin olisin istuttanut kukkia.

Mutta lähi-ihminen piti päänsä, ja alkoi rakentaa yhtenäistä kaksitoistakulmaista ympyrälaatikkoa.

Tältä kasvimaa näytti talven jäljiltä. Keskellä kasvaa raparperi, ja se saa siihen jäädäkin.

Meillä elää kuitenkin vahvana kierrätysperiaate. Roudasin yhdeltä rakennustyömaalta joutilaita eurolavoja, ja muutama saatiin ystäviltä. Niistä purkamalla saatiin mittaan sahattuja valmiita lautoja.

Tässä on lähi-ihmisen karkea suunnitelma ja mitoitus. Minä huokailin tässä vaiheessa vähän raskaasti - eikö koskaan mitään yksinkertaista?

Mutta sitten kun tilattu multa tuli - ja se osoittautui ainakin näöltään ja rakenteeltaan ihanteelliseksi tavaraksi - niin minunkin uskoni projektiin alkoi vahvistua. Lähi-ihminen jaksoi myös kärrätä neljä kuutiota multaa portilta puutarhaan. Kuorma-auto kun ei saanut kipattua kaikkea ihan pihan puolelle.

Puutavara ei kestä maakosketuksessa kovin montaa vuotta. Ympäristöystävällisiä ja kasvimaalle soveltuvia käsittelyaineita ei tunnu olevan markkinoilla. Yksi luonnonmukainen keino pidentää maahan iskettävien tolppien kestävyyttä on polttaa niiden kärjet hiileksi. Tein työtä käskettyä, aika näyttää tepsiikö.

Hiillostetut tolpat ovat kuin isoja palaneita tulitikkuja.

Tässä vaiheessa alkaa hahmottua kasvimaan oikea rakenne, ja alan jo miettiä, mitä siihen tänä vuonna pitäisi kylvää. Oman kasvimaan hoitamisesta saan hyödynnettyä pari viikkoa työharjoitteluksi. Otin tämän kasvimaaprojektin sellaiseksi. Ja mikäs sen mukavampaa, kun se tuntuu rakentuvan tuolla itsekseen (itsekseen ja itsekseen, mitä mahtaa siitä sanoa lähi-ihminen..). Minulle jää vain varsinainen viljelytyö. On se mukava että samassa taloudessa on kivenpyörittäjän lisäksi kuopankaivaja ja kotitarverakentaja. Miten minä muuten olisinkaan näin hienoa kasvimaata saanut?

Puulaatikko kynnyksellä

Lauantai-päivälle oli ihan selvät sävelet: kunhan pääsen ylös rennosti pitkään nukutun aamun jälkeen, teen pienen siivouksen kylppärirempan jäljiltä, menen läheiselle kokeiluverstaalle rakentamaan kukkalaatikoita ja sen jälkeen istutan kevään ensimmäiset siemenet. Hyvä suunnitelma!

Heti aamusta nostin aiemmin tekemäni puulaatikon työhuoneestani kynnykselle odottamaan, siihen laittaisin sitten niitä kylvettyjä idätysrasioita. Nopea imurointi ja remppavaatteet ylle, kun puhelin soi. Ystävä pyysi mukaan katsomaan toista ystävää, joka makaa sairaalassa ja odottaa kuolemaa. Vaihdoin vaatteet uudelleen ja läksin mukaan. Se oli sinänsä hyvä teko, tapaaminen oli liikuttava ja mieleenpainuva. Mutta en enää ehtinyt kokeiluverstaalle.

Kun tulin kotiin, päätin, että nyt pistän sitten edes ne siemenet multaan - samassa huomasin, että olin ottanut sängystämme lakanat, jotka odottivat pesuun pääsyä. Läksin viemään koko pyykkikopallista pesuun, voinhan tehdä siementen kylvön sitten, kun lakanat ovat pesussa.

Apukeittiössä, missä pesukoneemme sijaitsee, huomasin, että kylppäriremontin jäljiltä oli vesieristetela pesemättä ja ämpäri huuhtomatta. Pistin pyykit pikaisesti koneeseen ja aloin pestä työkaluja. Olihan ne tiellä muutenkin, kun tulisin niitä siemenkylvöjä tekemään.

Samoihin aikoihin lähi-ihminen alkoi valmistella ruuan laittoa, ja kysyi voisinko tulla auttamaan. Menin kuorimaan perunoita ja pilkkomaan kasviksia. Onhan ruokakin saatava uuniin. Voinhan sitten tehdä ne siemenkylvöt.

Sitten muistin lupaukseni, että harjoittelisin haitarinsoittoa joka päivä, sillä seuraavana maanantaina on pieni soitto- ja laulukeikka - ehkä sillä aikaa, kun ruoka on uunissa, voisin soittaa läpi ainakin keikalla esitettävät kappaleet. Ja kun kerran jaksoin haitarin kaivaa laatikostaa, niin samallahan voisin tietysti sormien verryttelyksi soitella muitakin vanhoja kappaleita. Mielestäni oli vierähtänyt vain tovi, kun lähi-ihminen huikkaa, että ruoka on valmista - olin soitellut lähes tunnin.

Ruuan jälkeen pesaisin ruuanlaittoastiat - isoja kattiloita ja kulhoja ei viitsi laittaa juuri tyhjennettyyn astianpesukoneeseen kuivettumaan. Niitähän tarvitsee koko ajan. Sitten olinkin ansainnut ruokalepohetken - ja istahdin palapelin ääreen. Avasin tv:n ja kuuntelin samalla luonto-ohjelmaa Kaukasukselta. Huokailin, että onpas palapeli haasteellinen - vaikka tein vain yhtä kuudesosaa 13200 palan palapelistä...

Ilta lähenee kahdeksaa, kun lähi-ihminen kummastelee, että mitä tuo puulaatikko tekee tuossa kynnyksellä...

Ps. Kävin sitten sunnuntaina kokeiluverstaalla tekemässä pari kukkalaatikkoa. Mahtavasti jäkälöityneistä laudoista tuli ihan vintage-vertaista sisustuskamaa. Taidan tosin jättää ne terassille kesäkukkia odottamaan. Mutta ne siemenet ovat vielä kylvämättä...

Arkistopalloja

Vuosi sitten ystävälle syntymäpäivälahjaksi tehty pannunalunen löytyi kuvina arkistoistani. Voitanee jo julkaista tässäkin.

Musaa hanskassa - hanska hukassa?

Luin tänään Hesarista -  (luen Hesaria harvoin, mutta tänään yritin tehdä jotain hiljaista, että lähi-ihminen saa nukuttua pois pahimman olonsa hammaslääkärikäynnin jälkeen, jolloin häneltä poistettiin pala poskea...siis joku arpeutunut kohta...ja voin vain kuvitella, mitä särky on kun puudutusaineen vaikutus lakkaa...) - mutta luin siis Hesarista, että Jyväskylän yliopiston musiikinlaitoksella on kehitetty prototyyppi musikkikäsineestä. Hanskassa on antureita useissa riveissä ja toisella kädellä voi sitten painella niitä ja tuottaa haluamaansa musiikkia.

Hanketta kehittelee parasta aikaa yhdeksän asiantuntijaa opettajasta ohjelmoijaan. Tarkoituksena on tehdä tuote myyntiin. Myös muualla maailmassa on kehitelty vastaavia käsineitä. Älypukeutuminen on kuulemma nouseva ala.

Mutta miksi ihmeessä haluaisin kantaa musahanskaa mukanani musisoidakseni itselleni kuulokkeiden välityksellä vaikkapa joukkoliikennevälineissä, kuten hankkeen kehittäjät hehkuttavat? Ihan sama kuin nyt jo yleistynyt kännyköiden jatkuva tuijottelu ja näprääminen paikassa kuin paikassa. Miksi pitää olla koko ajan tekniikan kanssa tekemisisissä ja saastuttaa oma tässä hetkessä olon taito????

Vahvoja musiikillisia elämyksiä ja onnistumisia, vakuuttavat tekijät. Niin varmaan - kun osaan painella muutamaa nappia hanskassani. Ou shit! Eihän tänään ole aprillipäivä tai mätäkuu alkamassa...?

Ruukkuja, ruukkuja

Kesällä innostuin jatkamaan kestokasteluruukkujen päällystämistä mosaiikkitekniikalla. Palojen liimaukset sain tehtyä mukavasti terassilla istuskellen, mutta saumauksen teko jäi talvi-iltojen puuhaksi. Joululomalla tuli nämäkin työt viimeisteltyä.

Toisessa kuvassa näkyvä kasvi on valkoinen, kerrottu petunia viime kesältä. Se kesti muutaman pakkaspäivänkin ikkunalaudalla (ulkopuolella), ja ilmojen ollessa jatkuvasti plussan puolella se jatkoi koko loppuvuoden kasvamistaan. Tuo kuva on otettu joulukuun 12. pv, ja yksi kukka kukkii iloisesti ja ikäänkuin uusia nuppuja olisi ollut yhä tulossa. Jos joskus työskentelen jossain puutarhamyymälässä neuvomassa asiakkaita kesäkukkien hankinnassa, voin kokemuksen rintaäänellä sanoa, että petunia on kestävä kukka!

Pohja irti

Viulun pohja irrotettiin muotista. Nyt se näyttää jo puolikkaalta viululta :). Vaikka onhan sitä vielä edessä enemmän kuin puolet, sillä kaula vaatii ainakin sen kolmanneksen nykerrysajasta. Mutta kuitenkin. Pistin opettajan nakuttelemaan pohjaa irti kehikosta, jotta saisin itse ikuistettua sen kuvin. Toisekseen myös siksi, että vasaralla hakkaaminen tässä vaiheessa herkkää rakennelmaa tuntui kovin haastavalta. Onnellinen loppu sille takomiselle, pohja irtosi nätisti ja kumajaa ehjän tuntuisesti.

Sitku, mutku - ja sitko

Elämän symboliksi sopii hyvin soutaja. Selkä menosuuntaan, katse menneeseen. Vaikka positiivisuuden ajattelijat sanoisivat, että unohda menneet ja käännä katse tulevaan. Mutta kun sitä tulevaisuutta ei näe, menneen kyllä. Eihän sitä tietysti voi liikaa tuijottaa - pitäisikö sitten soutaa silmät kiinni?

Elämässä on myös paljon asioita, joita aikoo tehdä sitku-periaatteella. Sanotaan, että niitä ihmisiä on liikaa hautausmaalla. Toinen yhtä paha asenne on mutku. Aina löytyy jokin tekosyy siirtää tekemisiään ja aikomuksiaan tulevaisuuteen. Carpe diem - vai miten se oli?

Minä Carpasin ja tartuin Diemiin - otin pari vuotta sitten kuivuneet tuohet ja totesin ne käyttökelpoisiksi. Ajattelin tehdä tuotteen, missä perinne kohtaa nykytekniikan ja tehdä tuohesta kännykkäkotelon. Se osoittautui kuitenkin vähän haastavaksi ensi alkuun, joten muistin virkistykseksi väsäsin reippaan leipäkorin. Ehkä se kännykotelo syntyy sitten kun...

Lähi-ihmisen yksi sitku muuttui muotoon sitko, kun saatiin hankittua se pastakone, josta hän oli pitkään haaveillut. Taikinaan pitää saada ensin hyvä sitko, sitten sitä voi työstää pastakoneella. Ja hyvinhän tuo ensi kokeilu onnistui. Pasta tagliatelle maistui mainiolta omista salvioista tehdyn kastikkeen kera. Kyllä se nämä ruokahommat osaa!