Aina sitä on johonkin koukussa. Enemmän tai vähemmän harmilliseen. Tämän kesän koukkuni taitaa olla siitä harmittomimmasta päästä. Kun uusi työni on osoittautunut välillä melkoisen kuormittavaksi, töiden jälkeen olen voinut paeta kesähuoneeseen. Lähes päivittäin. Kirja kainalossa ja herkkupussi toisessa. Sekin koukuttaa, että hyvää oloa täytyy tehostaa jollain makoisalla.
Keväällä ja kesällä oli ihanaa kuunnella luonnon ja lintujen ääniä. Ja erityisesti sateen ropinaa. Nyt on luonto hiljentynyt, mutta vielä kun syyskuu antaa lämpöään, voi kesähuoneessa viipyä vaikka pimeään asti ja odottaa että aurinkokennovalot syttyvät. Silloin ei enää tarvitse edes lukea - tai näe lukea - mutta siellä voi vain olla ja viettää lähes meditatiivisen hetken. Olen jo nyt huolissani, miten jaksan talven,... ostanko talvimakuupussin ja kietoudun sen sisään taskulamppu kainalossa. Miksei.
Ei tiennyt lähi-ihminen kesähuonetta rakentaessaan, miten tärkeä paikka siitä on tullut.
