Nyt on taas se aika - hohhoijaa - kevään kiusallisia riemuja, kyyt ovat heränneet. Eteläinen ojanpientareemme alkaa olla käärmebongaajien suosikkikohde, tietyt ohikulkijat hidastavat tontin kulmalla, pysähtyvät ja kaivavat kännykkäkameransa. Aika paljon on ihmisiä, joita käärmeet kiinnostavat. Toisia ehkä eksoottisen inhon huumassa, toisia vilpittömästi bongailumielessä.
Jo viime kesänä rohkaistuin ja onnistuinkin pyydystämään yhden kyyn ämpäriin ja kyydittämään sen parin kilometrin päähän. Tänä keväänä rakensin vanhasta pesuainepurkista ja harjan varresta saalistusastian, jolla olen jo kolme käärmettä saanut kiinni. Eilen jopa kaksi samaan ämpäriin. Vähän olen ylpeä, mutta samalla huomannut, miten arkoja käärmeet ovat. Ei niillä raukoilla ole muuta puolustautumiskeinoa kuin paeta tai äärimmäisen hätätilanteen tullen iskeä myrkkyhampaansa häiritsijään.
Paikkauskollisina käärmeet tulevat täällä pyörimään joka kevät, mutta yritän omalta osaltani kertoa niille, että meidän tontin kulma ei ole kovin rauhallinen paikka, ei siihen kannata jäädä. Käärmeethän ovat rauhaa rakastavia eläimiä.
Muutama päivä sitten sain huokuteltua kevään toisen, toivotumman elikon pihallemme: arboristin. Tuttavakontaktin kautta hän tulikin saman tien, ja kaatoi kaksi mäntyä, jotka ovat jo pitkään olleet kaatolistalla. Melko upeaa oli seurata kiipeilytekniikalla puun pilkontaa, tilaa suoralle kaatamiselle kun ei ollut.
Kuvat siis arboristin töistä, käärmeitä on kuvattu jo aikanaan riittävästi. Harvinaisuudet tällä kertaa esiin.
 | |
| Arboristin päätä ei huimaa. |
 | |
| Jälkikäsittelyä riittää myös meille. |
