Projektin päätös

Siinä se on, valmiina seitsemän vuoden projekti. Oikeastaan valmistumiseen meni kahdeksan vuotta ja risat, sillä yksi tekovuosi jäi välistä, ja lakkaukseen meni muutama tovi. On se koesoitettu jo pariin kertaan, ja ihan oikealta viululta kuulostaa.

Mutta että soittaisin itse. Ei ehkä tässä elämässä.

Lastun viesti

Minullekin työt siirtyivät sitten kotiin tänä viruksen valloittamana aikana. Yritän tehdä työpäivistä hieman erilaisia aloittamalla ne pienellä kävelylenkillä. Olenhan niin tottunut työmatkapyöräilijä, että ajatus koneen äärelle jäämisestä ilman happihyppelyä tuntui väsyttävältä. Päivät eroavat nyt todella vapaapäivistä, jolloin nukun aamuisin niin pitkään kuin haluan. Nyt kello soi normaaliin arkiaikaan, ja olen yllättänyt itseni olemalla reipas. No - sitä on helpottanut kaunis aurinkoinen ilma koko viikon.

Meillä on onni asua luonnostaan eristyksissä. Ei naapureita, ei vilkkaita teitä. Paitsi että ulkoilijoita näillä kulmilla riittää. Aamulenkillä ei montaa ihmistä näy, mutta tänään tuli jostain syystä mieleen se perinnekertomus, jossa korpimailla asusteleva mies näkee lastun puron laineilla. Hän ottaa kirveen ja lähtee yläjuoksua kohti: kuka on uskaltanut tulla liian lähelle?

Hiljaisella maaseututiellä näen jo kaukaa vastaantulijan. Mitä? Kuka uskaltaa kävellä minun lenkkimaillani näinä vaarallisina aikoina? Eihän koskaan voi tietää kuka on saanut viruksen ja sattuu juuri minun kohdallani yskähtää. Hän varmaan ajattelee samoin.

Ollaan vissiin tultu tarvehierarkiassa hieman alaspäin, ihan perusasioiden äärelle. Kuten piispa Kaarlo Kalliala tänään Turun Sanomissa osuvasti kirjoittaa, vanha pappien rukouslitania on ajankohtaisempi kuin koskaan. Vanhemmassa versiossa rukoillaan varjelusta "nälänhädästä ja kulkutaudeista, sodasta ja veritöistä, kapinoista ja riidoista". Nykyversiosta puuttuu mm. tuo kulkutauti - joka tämän päivän kokemusten perusteella ilmeisesti olisi siihen syytä palauttaa (tämä oli minun huomautukseni).

Kyllä minä ns. viidesläisenä olen raamattuni lukenut, ja katselen ja kuuntelen viestejä maailmalta sillä korvalla, että onhan ne raamatussa jo ennustettu. Sotien lisäksi luonnon kannanotto katastrofeineen ja ilmastonmuutoksineen kertoo elämän muuttuneen, kenties kääntyneen auringonlaskun suuntaan. Mitä tämä koko ihmiskuntaa koskeva viruspandemia muuta on kuin sitä samaa. Silti raamatussa sanotaan myös, ettei pidä antaa pelolle valtaa, sillä emme tiedä päivää emmekä hetkeä. Näihin "ennustuksiin" uskokoon ken tahtoo, emmekä voi pelata kuin niillä korteilla mitä meille on annettu. Mutta ahdistukseen on turha vaipua.

Tämä pariviikkoinen on vielä lyhyt aika, minkä pandemian läsnäolo on nyt meitä suomalaisia suuremmasti herätellyt. Helppo minunkin on vielä hehkutella miten ihanaa introvertin aikaa tämä onkaan: ei tarvitse osallistua. Mutta palataan asiaan myöhemmin, kun karkit kaapista on syöty ja vessapaperi loppunut.