Rupesin koukkuamaan keittiön tuoleihin uusia selkänojan pehmikkeitä. Entiset ovat valkoista trikookudetta, ja jotkut niistä ovat jo käytössä sen verran mustuneita, ettei pesukaan pelasta. Koukkuaminen tukevasta trikoosta ei ole ihan kevyttä hommaa, mutta kun jälki näyttää taas niin mukavalta, jäin yhtenä iltana katselmaan työni tulosta ja kommentoin ääneen vieressä istuvalle lähi-ihmiselle, miten suurta tyydytystä voikaan oma kädenjälki tuottaa.
Tuosta kommentista kirposi lähi-ihminen ajatuspyörä käyntiin:
"Käsillä tekeminen, taiteellisen ilmaisun tai muun ns. luovuuden - olkoon se arkistakin - perusluonteeseen kuuluu suuri tyydytyksen tunne työn tuloksesta. Tulee järjestystä kaaokseen.
Kyseessä täytyy olla ihmisen kahtalaiseen perusolemukseen liittyvä tarve. Henkinen ja sielullinen, aineeton persoona tarvitsee manifestaationsa, toteutumansa tai suorastaan julistuksensa fyysisessä, aineellisessa maailmassa. Minä olen tässä, minä olin tässä, minusta jäi jälki. Minä paransin jotain olemassaolevaa, olkoonkin että vain hetkeksi. Katoavan pienen ajan minä olin tässä ja sain näkyviä tuloksia aikaan."
Käden ja aivojen yhteistyön merkityksestä olen kirjoittanut ennenkin. En noin yleviä sanoja, mutta tiedostaen kädentyön merkityksen. Se on yhä olemassa.
