maanantai 5. joulukuuta 2016

Tekniikalla kyykytetään meitä

Ja me suostumme siihen, onhan niin hienoa, kun kaikki voivat hoitaa omat asiansa netissä - ihan itse. Täytin tässä menneellä viikolla erään nimeltämainitsemattoman viraston hakemusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Hammasta purren ja itkua vääntäen sain lopulta ohjelman hyväksymään omat valintani, mutta itselleni jäi hyvin epävarma olo tuliko kaikki oikein. Ja lopputulos oli, että hakemuksen lisäksi minun tulisi toimittaa ko. virastoon neljä erilaista liitettä...

Lisää hampaiden kiristelyä ja kyyneleitä, mutta kaivoin jostain ö-mapista mielestäni oikeat liitteet, pyysinpä jopa toista viranomaista lähettämään yhden. Niinpä parin päivän kuluttua olin valmis liitteineni ja ajattelin, että menen ne henkilökohtaisesti viemään ja kysyn samalla onko hakemukseni oikein täytetty.

Valmistauduin ruuhkaan, ja toiseenkin virastoon juoksemiseen. Mutta ruuhkaa ei ollut, ensimmäisessä eikä toisessakaan virastossa. Minua vastaanotti jo ovella avulias virkailija, joka neuvoi oikealle luukulle. Siellä toinen oikein ystävällinen virkailija sanoi ensi töikseen, ettei niitä kaikkia liitteitä tarvita. Ja naurahti perään, että ihmettelee itsekin, miksi se kone aina niitä liitteitä pyytää. MIKSI KONE PYYTÄÄ LIITTEITÄ?? Aaaarrrghh!!... Noin kymmenen minuutin rupattelun jälkeen sain asiani hoidettua, virkailija kuunteli, mistä on kyse ja kirjoitti jonkin lauseen lisäselvitykseksi - ja homma oli sillä selvä.

Miksi miksi miksi miksi – miksi ihmeessä me halutaan hoitaa kaikki sähköisesti ja usuttaa ihmiset viettämään tuntitolkulla turhauttavia hetkiä pähkäillessä miten vastata mihinkin KONEEN vaatimaan kysymykseen. Kun ne kysymykset eivät kuitenkaan ole niin kattavia, että ihmisten erilaiset elämäntilanteet tulisivat täysin selvitetyiksi. Niin autuaallisen helppoa on hoitaa viralliset asiat niiden virkailijoiden kanssa, jotka ovat siihen koulutettuja ja jotka hoitavat niitä asioita työkseen päivittäin. Niin helppoa. IHMISEN kanssa.

PS. Lähi-ihminen pystyi jakamaan tämän kokemuksen kanssani täysin. Hän on ollut samaa mieltä jo vuosikymmeniä...