Olen aina tykännyt nukkumisesta. Ei minua tarvinnut lapsenakaan suostutella nukkumaan. Muistan että jossain vaiheessa oikein odotin, että pääsen mielikuvitusmaailmaan, jota rakentelin ennen nukahtamista. Viime aikoina olen löytänyt BookBeatin äänikirjapalvelusta Unisatuja rauhattomille aikuisille. Viehättäviä kuunneltavia lyhyitä tarinoita, joita Vuokko Hovatta lukee levollisella äänellään - ensin kerran - sitten saman uudestaan vähän hitaammin ja hiljempaa. Yleensä kuulen tuon ensimmäisen kierroksen, en aina sitäkään...
Toinen hyvän unen tuoja on painopeitto. Vastustelin sitä ensin, kun lähi-ihminen sai sellaisen itselleen syntymäpäivälahjaksi ja ihastui siihen niin, että halusi ostaa sellaisen myös minulle. Mutta sitten kokeilin, ja ihastuin itsekin. Sitä en osaa sanoa, onko uneni yhtään rauhallisempaa tai levollisempaa, ne asiat mielestäni johtuvat myös muista seikoista. Mutta olen aina kietoutunut peittooni kuin toukka koteloonsa, ja siihen painopeitto sopii hyvin.
Kohta (toivottavasti) mennyt talvi on ollut piiiiitkä ja raskas, olisin halunnut nukkua talviunta koko tämän ajan. Vaikka hyvän yön edellytykset ovat olemassa, silloin tällöin on niitä aamuyön suden hetkiä, jolloin moni keskeneräinen asia muuttuu unta uhkaavaksi, eikä siinä painopeitot silloin auta. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä, ja sen näkee jo päivän pidentymisenäkin. Pientä mielenkiintoa on taas heräämässä harrastuksia kohtaan.
Lähi-ihminen rakensi toiveestani kudontaharrastuksilleni loimenluontikehikon. Pieni eurolava ja pätkiksi sahatut harjanvarret - niistä syntyi varsin tukeva ja käyttökelpoinen kehikko, joka näppärän kokoisena on myös helpohko säilytettävä. Yksi loimi on sillä jo luotu ja testattu - hieman vaatii vielä tekijältä napakkuutta, että saa loimen pysymään tiukkana - mutta nyt on loimi jo puissa ja odottaa kutomista.
