Sisustamisesta ja projekteista

 Osui silmään lehdessä ollut juttu joulun sisustuksista, ja väreistä. Ällökuva jo karkoitti lukemasta juttua, sen sijaan sunnuntai-aamun runosuoni sai miettimään miltä meidän kotimme näyttääkään sisustajan näkökulmasta:

" Moninaisia harmaan sävyjä keittiöön tuo sanomalehtien kasvava pino, joka jo hivottelee yllä olevan taulun (sinänsä ihan oikeasti komea sisustustaulu) alareunaa. (Lähi-ihminen haluaa lukea lehtensä yhä paperiversiona.) Pieniä väripilkkuja näkymään tuovat vastaasti kasvava pino aikakauslehtiä ja mainoksia. 

Keittiön runsaat työtasot astioineen, purkkeineen, leivänpaahtimineen, kahvinkeittimineen, likaisine lusikoineen, mikroaaltouunineen, kelloradioineen, kynineen, avoimine ristikkosivuineen, kertovat kotoisasti, miten asiat saavat rennosti olla. 

Metsään päin avautuvien ikkunoiden laatoitetut reunat antavat oivat tasot talouspaperitelineelle, munakellolle, veitsitelineelle, mortteleille, kynttilänjaloille, tyhjille mutta jostain syystä säilytettäville pulloille, ynnä muulle roinalle, joka ei muualta ole paikkaansa löytänyt. Ja joita saattaa aina yhtäkkiä tarvita. Kuten Irlannista muistoksi saatu valkoisen lampaan hahmoinen suolasirotin, jolta on alunperin parina ollut musta lammas rikkoutunut jo päiviä sitten.

Keittiön ruokapöydälle - kunhan se jouluksi siistitään - on mietitty harmaan kaitaliinan sekä punaisten ja valkoisten tablettien jouluinen väriskaala. Ei mitään tonttuja kuitenkaan. Rajansa kaikella.

Olohuoneen värejähän edustavat harmaa, harmaa ja harmaa. No, onhan keinutuolin päällä värikkäistä jämälangoista virkattu isoäidin neliöistä koostuva peite..."

Jep, sisustustrendit sikseen, koti on asukkaidensa näköinen ja niin pitää ollakin. Meidän olohuoneemme  sisustukseen kuuluu juuri nyt mm. ystäviltä saatu sohva, jota kissat ovat käyttäneet raapimispuuna niin, ettei alkuperäisestä kankaasta ole kuin riekaleet jäljellä. Mutta kun ystävät olivat heittämässä sohvaa pois, entisöijä minussa taas heräsi. Sohva vaikuttaa laadukkaalta ja tyynyt ovat muotonsa säilyttäneet. Mittailujen ja pähkäilyjen jälkeen sohva raahattiin meille, ja saatiinkin se viimein kolmannesta ulko-ovesta mahtumaan. Onneksi meillä on monta sisäänkäyntiä. Päiväunet sohvalla on jo testattu, ja sohva hyväksi todettu. Tästä entisöinti-projektista ehkä joskus myöhemmin.

Jotta projekteja olisi riittävästi. Kesken on vielä sininen räsymatto, jota aloin kutomaan vain siksi, että saisin loputtomiin kestäneen mattoloimen pois puista. Sekä hieman vähennettyä valtaviin määriin kasvaneita kudekasseja, jotka eivät mahdu mihinkään piiloon. 

Ei meillä silti mielestäni tarvita kaaoksen kesyttäjiä. Eikä teknisiä viihdykkeitä - meillä ei ole koskaan tylsää hetkeä, jos niikseen tulee.

 

Kaikki itää

Kesäkuu lähenee puoliväliä, ja olen tehnyt alustavasti kaikkeni. Kylvänyt, idättänyt, koulinut, istuttanut, kastellut...Luoja on suonut kasvun, ja niinpä Mari Möröä lainatakseni totean: Melkein kaikki itää. Tai no, oikeastaan kaikki on itänyt, mitä on pitänytkin. Istutin viimeiset ylijäämä-paprikantaimet uusien yrttien penkkiin, kun siellä oli tilaa. 

Viime vuosina olen aina alkutalvesta todennut: tänä vuonna en kasvattale siemenestä asti mitään, ostan valmiit taimet. Mutta mutta. Kun kauppoihin ilmestyy siemenhyllyt ja multapussit ja idätysastiat, taivun taas, ja alan kasvattaa siemenestä asti. Sitten olen pulassa nopeasti itävien taimien kanssa, kun niitä ei vielä saa ulos, niistä tulee valoa kohti kurottavia honteloita liian lämpimässä. 

Nyt olen siis selvinnyt siihen vaiheeseen, että kaikki on kunniallisesti ulkona, kasvihuoneessa tai lavakauluksissa. Huh. Vettä taivaalta kiitos. 

Luoja antaa aina myös ylimääräistä. Semmoista, jonka ilmestymistä aina ihmetellään, kummastellaan ja ihastellaan: talven aikana kompostiin kertyneet tomaatin siemenet (näin ainakin oletamme lähi-ihmisen kanssa) alkavat itää joutuessaan maanparannusaineena kasvihuoneeseen ja lavakauluksiin. Kasvihuoneessa on parasta aikaa 6 kpl huolella idätettyä, koulittua ja kasvatettua tomaatintainta - ja noin 20 itsekseen lähtenyttä alkua.  (kuva).  Viime vuonna sipulipenkin valtasi mahtavat tomaatinvarret, jotka tuottivat myös aika tavalla tomaatteja. Myös sellaisia, joita en tiennyt syöneeni. Jalostuvatko siemenet oltuaan talven kompostin lämmössä?

Onnesta ja merkityksellisyydestä

Jatkan vielä samoilla teemoilla kuin edellisellä kerralla. Ja sitä varten joudun lainaamaan muutaman ajatuksen uusimman Pellervo-lehden pääkirjoituksesta. 

Päätoimittaja oli saanut joululahjaksi kirjan Ikigai - pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Ja referoi kirjoituksessaan kirjan ydintä, merkityksellisen elämän saavuttamisen keinoja.

Miten tutulta ne tuntuivatkaan. "Ikigai on japanilainen termi intohimolle, joka tuo merkitystä elämään ja kannustaa antamaan kaikkensa. Ikigai saa aikaan keskittymisen tilan,  jossa ympäröivä maailma unohtuu." Sitä samaa olen jo vuosia sanonut äänikirjojen kuuntelemisen yhdistämisestä johonkin suhteellisen mekaaniseen käsillä tekemiseen, kuten käsityöt tai rikkaruohojen kitkeminen. Siinä muu maailma unohtuu, kirjan juoni muuttuu eläväksi ja käsillä ollut tekeminen edistyy kuin itsestään.

Samoinhin tuntemuksiin pääsin juuri muutama päivä sitten uutta shaaliloimea luodessani. Harrastelijana joudun vielä keskittymään totaalisesti ja laskemaan menekkejä ym. ajatuksen kanssa. Siinä ei ehdi muita asioita murehtimaan. Ja kun lopputulos on itseään tyydyttävä, huomaa että on ollut jossain omassa kuplassa jonkin aikaa. 

Ehkä käsitöistä on tullut myös minun Ikigaini.

"Ei onnen ja pitkän elämän suojeleminen ole vaikeaa. Ei vain saa sotkeutua hötkyilevän maailman pikarytmiin ja kadottaa itseään." Miten totta.

Mieleen on iskostunut jo vuosia sitten Teppo Nuorvan sanoittamasta biisistä lause: "Turha onnea on odottaa, jos sen voi löytää pikkuasioista". Miten totta.

Joskus törmää keskusteluihin, missä kysellään onnen perään. Miten sen voi löytää? Voin vain päättää tämän kirjoitukseni vielä kertaalleen lainaukseen - en vain muista kuka sen on sanonut - että "onni syntyy silloin, kun jotain minulle merkityksellistä tapahtuu". Ei sitä itsessään tarvitse etsiä. Tee niitä asioita, joista pidät.

(Tämä shaalintekele olisi saattanut muodostua perfektionistin painajaiseksi, mutta otin sen hyvänä harjoitteluna. Liian ohuesta langasta kudottuna lopputulos oli melko erilainen kuin piti. Ei silti hassumpi. Uusi yritys  on jo aluillaan.)