tiistai 5. toukokuuta 2015

Putkiremontista ja puutarhatöistä

Keskellä putkiremppaa on vähän pallohukkainen olo. Yöllä herätessä ei tajua, miten päin sänky on, ja yrittää mennä vessaan läpi peilioven. Pääasiassa huoneet ovat kuin muuton jäljiltä, ehkä pahemminkin. Olohuoneessa on polku, jota pitkin pääsee nojatuoleille, että edes illan tv-rutiinit voisivat olla ennallaan. Mutta onneksi tätä kestänee vain viikon, niin ainakin näppärät nuoret remppakallet lupailivat.

Työkokeilu puutarhalla on ollut sen verran antoisaa, että pistin juuri hakemuksen alan oppilaitokseen. Ennenkuin kadun. Tänään kotiin tullessa jopa mietin, että milloin viimeeksi olen tuntenut tällaista iloa ja tyytyväisyyttä työpäivän jälkeen. En muista. Voihan tämä olla uutuuden viehätystäkin, ja sitä että tässä työssä näkee kättensä jäljen. Mutta sehän se onkin palkitsevaa - näin käsityöläiselle.



 Työhuone tomaatintaimien aikaan.