Kangaspuiden äärellä tekee oivalluksia. Kun on pitkään työelämässä ollut naimisissa tietotekniikan kanssa, sen teknisten haasteiden, uudelleenpäivitysten, salasanojen ja kirjautumisten kanssa, niin suurta mielihyvää tuntee, kun voi tehdä jotain ilman kaikkea tuota säätämistä. Kangaspuilla. Tai no. Säätämistä ja säätämistä, sitähän kangaspuilla kutominen nimenomaan on, aluksi.
Loimen luomisen (mikä on oma prosessinsa eri välineellä) jälkeen se pitää siirtää puihin ja saada säädettyä suunnilleen oikeaan leveyteen, niisittävä ja pisteltävä pirtaan. Tämä vaihe vielä menettelee. Sitten alkaa se varsinainen säätäminen. Sidonnat ylä- ja alavälittäjiin sekä polkusiin. Ihan täyttä varmuutta en ole vieläkään saanut, mistä narusta pitää kiristää ja mistä löysätä saadakseen täydellisesti avautuvan viriön. Joten kuten sain sen onnistumaan niin, että itse kutominen sujui moitteetta.
Mutta ero säätämisessä tietotekniikkaan verrattuna on siinä, että voin tehdä sen itse. Eikä minun tarvitse miettiä uutta salasanaa joka kolmas kuukausi. Eikä pyytää it-tuelta lupaa asentaa koneeseen jotain uutta. Eikä kiroilla sen takia, että kone jumittaa tai "tekee" jotain, mitä en tahdo sen tekevän. Tässä voin vain katsoa peiliin. Ja kiroilla pelkästään omia aivojani ja käsityskykyäni, sillä kyllä sekin joutuu koetukselle, kun yritän opetella eri sidosten sielunelämää. Mutta se on oma lukunsa.
Ennen kaikkea kuitenkin: en tarvitse enää koskaan uutta konetta - tämä kestää minun eliniän, ja vielä sukupolvia minun jälkeenikin.
 |
| Trikoo-juuttinarumatto sai nimekseen Minttulakritsi. |
