Puutarhurin paluu

Otsikko sopisi kevyeen dekkariin, eikös kliseisin pahis ole puutarhuri, tai ainakin epäilty. Tässä tapauksessa puutarhurin rooliin palaaminen oli minulle kevään ja kesän pelastus. Pois edellisen vuoden henkisesti kuormittavasta duunista, jollaista en ennen ollut kokenut. Tämä fyysisen työn ja aikaisten aamujen aiheuttama väsymys on jotain ihan muuta kuin aiemman työn stressaava paine.

Kevät oli kylmä, ja lunta tuli vielä huhtikuun 23. pv niin, ettei sinä päivänä ollut mitään muuta tehtävää, kuin kaapia käytäviltä hieman lunta (lumikuvat alla). Mutta sitten kun lämpimät ilmat tulivat, alkoivat myös kasvit rehottaa, ja loppukesän kosteissa aamuissa viihtyivät niin etanat kuin hämähäkitkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kotipuutarhuri minussa jaksoi myös vähän innostua, uusi kokeilu viidakkokurkun kasvatuksessa ilahdutti. Vanhat lumikolan kehikot saivat uuden roolin köynnöstävän viidakkokurkun tukena. Pikkuruiset ja suloiset kurkut eivät kovin makeilta maistu, mutta ovat syötäviä. Tai ainakin hauskan näköisiä. Ja mikä hauskinta, että kun kasvu pääsi lopulta vauhtiin, niitä myös tuli mukavasti.

Harvakseltaan kun tulee enää kirjoiteltua, niin laitan muutaman kesäkuvan muistiin.

 

Kyydityksiä ja puiden kaatoa

Nyt on taas se aika - hohhoijaa - kevään kiusallisia riemuja, kyyt  ovat heränneet. Eteläinen ojanpientareemme alkaa olla käärmebongaajien suosikkikohde, tietyt ohikulkijat hidastavat tontin kulmalla, pysähtyvät ja kaivavat kännykkäkameransa. Aika paljon on ihmisiä, joita käärmeet kiinnostavat. Toisia ehkä eksoottisen inhon huumassa, toisia vilpittömästi bongailumielessä.

Jo viime kesänä rohkaistuin ja onnistuinkin pyydystämään yhden kyyn ämpäriin ja kyydittämään sen parin kilometrin päähän. Tänä keväänä rakensin vanhasta pesuainepurkista ja harjan varresta saalistusastian, jolla olen jo kolme käärmettä saanut kiinni. Eilen jopa kaksi samaan ämpäriin. Vähän olen ylpeä, mutta samalla huomannut, miten arkoja käärmeet ovat. Ei niillä raukoilla ole muuta puolustautumiskeinoa kuin paeta tai äärimmäisen hätätilanteen tullen iskeä myrkkyhampaansa häiritsijään.

Paikkauskollisina käärmeet tulevat täällä pyörimään joka kevät, mutta yritän omalta osaltani kertoa niille, että meidän tontin kulma ei ole kovin rauhallinen paikka, ei siihen kannata jäädä. Käärmeethän ovat rauhaa rakastavia eläimiä.

Muutama päivä sitten sain huokuteltua kevään toisen, toivotumman elikon pihallemme: arboristin. Tuttavakontaktin kautta hän tulikin saman tien, ja kaatoi kaksi mäntyä, jotka ovat jo pitkään olleet kaatolistalla. Melko upeaa oli seurata kiipeilytekniikalla puun pilkontaa, tilaa suoralle kaatamiselle kun ei ollut.

Kuvat siis arboristin töistä, käärmeitä on kuvattu jo aikanaan riittävästi. Harvinaisuudet tällä kertaa esiin.

Arboristin päätä ei huimaa.

Jälkikäsittelyä riittää myös meille.

Painopeitto ja unisatuja

Olen aina tykännyt nukkumisesta. Ei minua tarvinnut lapsenakaan suostutella nukkumaan. Muistan että jossain vaiheessa oikein odotin, että pääsen mielikuvitusmaailmaan, jota rakentelin ennen nukahtamista. Viime aikoina olen löytänyt BookBeatin äänikirjapalvelusta Unisatuja rauhattomille aikuisille. Viehättäviä kuunneltavia lyhyitä tarinoita, joita Vuokko Hovatta lukee levollisella äänellään - ensin kerran - sitten saman uudestaan vähän hitaammin ja hiljempaa. Yleensä kuulen tuon ensimmäisen kierroksen, en aina sitäkään...

Toinen hyvän unen tuoja on painopeitto. Vastustelin sitä ensin, kun lähi-ihminen sai sellaisen itselleen syntymäpäivälahjaksi ja ihastui siihen niin, että halusi ostaa sellaisen myös minulle. Mutta sitten kokeilin, ja ihastuin itsekin. Sitä en osaa sanoa, onko uneni yhtään rauhallisempaa tai levollisempaa, ne asiat mielestäni johtuvat myös muista seikoista. Mutta olen aina kietoutunut peittooni kuin toukka koteloonsa, ja siihen painopeitto sopii hyvin.

Kohta (toivottavasti) mennyt talvi on ollut piiiiitkä ja raskas, olisin halunnut nukkua talviunta koko tämän ajan. Vaikka hyvän yön edellytykset ovat olemassa, silloin tällöin on niitä aamuyön suden hetkiä, jolloin moni keskeneräinen asia muuttuu unta uhkaavaksi, eikä siinä painopeitot silloin auta. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä, ja sen näkee jo päivän pidentymisenäkin. Pientä mielenkiintoa on taas heräämässä harrastuksia kohtaan.

Lähi-ihminen rakensi toiveestani kudontaharrastuksilleni loimenluontikehikon. Pieni eurolava ja pätkiksi sahatut harjanvarret - niistä syntyi varsin tukeva ja käyttökelpoinen kehikko, joka näppärän kokoisena on myös helpohko säilytettävä. Yksi loimi on sillä jo luotu ja testattu - hieman vaatii vielä tekijältä napakkuutta, että saa loimen pysymään tiukkana - mutta nyt on loimi jo puissa ja odottaa kutomista.