Otsikko sopisi kevyeen dekkariin, eikös kliseisin pahis ole puutarhuri, tai ainakin epäilty. Tässä tapauksessa puutarhurin rooliin palaaminen oli minulle kevään ja kesän pelastus. Pois edellisen vuoden henkisesti kuormittavasta duunista, jollaista en ennen ollut kokenut. Tämä fyysisen työn ja aikaisten aamujen aiheuttama väsymys on jotain ihan muuta kuin aiemman työn stressaava paine.
Kevät oli kylmä, ja lunta tuli vielä huhtikuun 23. pv niin, ettei sinä päivänä ollut mitään muuta tehtävää, kuin kaapia käytäviltä hieman lunta (lumikuvat alla). Mutta sitten kun lämpimät ilmat tulivat, alkoivat myös kasvit rehottaa, ja loppukesän kosteissa aamuissa viihtyivät niin etanat kuin hämähäkitkin.
Kotipuutarhuri minussa jaksoi myös vähän innostua, uusi kokeilu viidakkokurkun kasvatuksessa ilahdutti. Vanhat lumikolan kehikot saivat uuden roolin köynnöstävän viidakkokurkun tukena. Pikkuruiset ja suloiset kurkut eivät kovin makeilta maistu, mutta ovat syötäviä. Tai ainakin hauskan näköisiä. Ja mikä hauskinta, että kun kasvu pääsi lopulta vauhtiin, niitä myös tuli mukavasti.
Harvakseltaan kun tulee enää kirjoiteltua, niin laitan muutaman kesäkuvan muistiin.
