Seuraavat ajatukset ovat suoraan poimittuja radion Yle ykkösen tiedeohjelmasta 28.4., jossa toimittaja Leena Mattila haastatteli valtiotiet.lis. ja tietokirjailija Jaana Venkulaa. Teemana oli minunkin sydäntäni lähellä oleva aihe aivojen ja käden yhteistyöstä. Ilmeisesti ohjelman innoittajana oli kaunokirjoitus, jonka poisjättämistä kouluopetuksesta suunnitellaan.
"Jo muinaiset kiinalaiset ovat ymmärtäneet, että käsien käytöllä on hyödyllisiä vaikutuksia aivojen toimintaan. (Mutta sitä eivät siis meidän koulupäättäjät ymmärrä - kirj.huom). Erityisesti yläraajojen kaikenlainen motorinen harjoitus (käsityöt, veisto, kuvaamataito, kaunokirjoitus, ym.) on hyväksi aivojen kehitykselle. Nimenomaan kaunokirjoituksen käyttöä on tutkittu ja huomattu, että varsinkin kursiivikirjoittaminen, jossa kirjaimet vedetään yhteen - ei tekstaten - aiheuttaa aivoissa erittäin monenlaisia yhteyksiä. Visuaalinen aisti, tuntoaisti, motoriset taidot sekä pitkäaikaismuisti kehittyvät.
Ideoiden tuotantokyky lisääntyy ja kirjoitetun ymmärtäminen paranee silloin, kun se tehdään käsinkirjoittaen (kaunokirjoituksella!). Kun oikea käsi tekee eri asiaa kuin vasen, aivoissa syntyy ihan erilaisia yhteyksiä kuin tietokoneen näppäimillä, jolloin motorinen liike on ainoastaan painamisliike.
Norjalainen tutkija Anne Mangen on myös kysynyt, miksi niin vähän on tutkittu sitä, mitä ihmiseen vaikuttaa se, kuinka ihminen toimii opiskellessaan. Yleisesti ajatellaan, että mitä aikaisemmin oppii käyttämään tietokonetta, se paremmin lapsi/nuori oppii. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on verrattu, kuinka paljon ihminen muistaa 30 minuutin jälkeen tai viikon jälkeen luennosta. Tietokone tarkentaa ja nopeuttaa kyllä tiedon taltioimista, mutta päähän ei jää mitään. Kaunokirjoittaen ihminen ehtii kirjoittaa harvempia sanoja, ja joutuu muokkaamaan käsitteitä, jolloin muistitulos on parempi. Ei kannata siis kirjoittaa ylös mitä luennoitsija sanoo, vaan mitä siitä tulee mieleen.
Ihmisellä on paljon tietoa, mutta ei taitoa. Luova prosessi ei etene niin, että asetetaan tavoitteita ja raameja vaan kaaoksesta järjestykseen. On tehtävä työtä eikä odotettava inspiraatiota. Ihminen on vieraantunut itsestään, elämästä tulee ikävää ja masennumme. Todellisuudesta vieraantuminen on meidän aikamme pulma, mutta myös omista ajatuksista irrottautuminen (some, fb...). Jatkuva tietokoneen käyttö ei kehitä aivoja, kun se moniulotteinen tekeminen puuttuu.
Silloin kun ihminen tekee käsillään jotain sellaista, mikä evoluution historiassa on taannut hengissä säilymisen (laittaa ruokaa, rakentaa majaa, tiskaa, korjaa autoa...), se käynnistää motorisen keskuksen aivoissa - nimenomaan silloin, kun vasen ja oikea käsi tekee eri asiaa. Motorinen keskus on yhteydessä emotionaaliseen keskukseen, jossa alkaa erittyä mielihyvähormoonit. Tämä "mylly" on yhteydessä ihmisen korkeamman asteen päätöksentekoon ja ajatteluun sekä vaativaan ongelmanratkaisuun. Maailmanlaajuinen masennus johtuu siitä, että emme tee enää konkreettisia asioita, jolloin tämä kehä jää käyttämättä. Aivoissa ei synny niitä yhteyksiä, jotka tuottavat mielihyvää. (Tutkija Kelly Lambert).
Lapsen pitäisi pienten ongelmanratkaisujen kautta tulla rokotetuksi masennusta vastaan. Lapsesta asti tulisi oppia näkemään omien tekojensa seuraukset. On tärkeää tehdä myös vastenmielisiä asioita. Mitä vastenmielisempi tehtävä on suoritettu, sitä suurempi on mielihyvä sen jälkeen (esim. oman huoneen siivoaminen). Lasta on ohjattava kohtaamaan vaihtelevia tilanteita eikä opettaa avuttomaksi.
Meillä ei ole muuta kuin tämä hetki. Tulos ja loputon tavoitteiden asettaminen ovat tuhoisia! Jokainen hetki vahvistaa jotain taitoani: jos pilkkaan, vahvistan pilkkaamisen taitoani. Yksinkertainenkin työ hyvin tehtynä pitää meidät tässä hetkessä."
No, ehkä koko maailman masentuneisuus ei sentään johdu käsillä tekemättömyydestä...? Vai johtuuko? Mustavalkoista tai ei, mutta minusta kuulostaa niin hyvältä, että halusin kirjoittaa ko. tutkijoiden ajatukset talteen. Käsinkirjoitetuista muistiinpanoista muuten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti