Villahuivi ja bassopalkki

Kun koulun viimeinen lukukausi käynnistyy niin verkkaisesti, täytin tammikuun uusilla ja vanhoilla käsitöillä. Menin kankaankudontakurssille, ja siitä tuloksena oheinen huivi/shaali. Opettelimme kurssilla myös kangaspuiden sielunelämää - purkasimme ja kokosimme puut; loimen loimme alusta asti ja pistimme sen puihin. Loimen kiertäminen tukille, käärinpirtaan jakaminen, kohottaminen, niisiminen, pirtaan pistely, alkusolmut ja polkusten sidonta. Jotain ehkä hahmotin entistä paremmin, vaikka kudontaohjeiden lukeminen on edelleen vähän avaruustiedettä.

Ohuen villalangan kudonta on myös jotain ihan muuta kuin räsymattojen paukuttelu. Lankaa ei saa lyödä ollenkaan, päin vastoin, on varottava ettei luha iskeydy liian lujaa, muuten lopputuloksena on tiukkaa peltiä. Ehkä sen osasin oikein, sillä tuloksena on kevyt, ilmava ja pehmoinen pikkushaali. Loimena musta-valkoinen Kamena-lanka (100% kampavillaa) ja kuteena harmaa lenkkialpakka Cacao. Sidoksena toimikas. (Ihanaa kun osaa käyttää näitä termejä...) 

Viulunrakennus myös etenee seuraavaan vaiheeseen: voin tarttua kaulaan. Siis viulun kaulapuuhun ja alkaa työstämään sitä. Ennen joulua sain liimattua bassopalkin kannen sisäpuolelle, ja tammikuun ekalla kerralla se muotoutui valmiiksi. 

Bassopalkin tehtävä on jakaa matalien äänten värähtelyt tasaisesti kansipuuhun. Tai jotain sen tapaista. Muotoilussa hyvä työväline oli pikkuruinen höylä.

Valmis bassopalkki on päistään matalampi, korkein keskikohta on myös hieman kapeampi. Päältä lievästi pyöristetty profiili on kuulemma tyylikäs. Mutta kukas sitä näkee, kun se jää viulun sisään?