Eräänä päivänä soitti yksi aikalaisystävistäni sylissään kasa siemenpusseja, joista riitti jutusteltavaa toviksi jos toiseksi. Sauna siinä ehti lämmetä, kun vaihdoimme kokemuksia ja kysymyksiä puolin ja toisin. Itse vielä puhelun lopuksi ennätin mainita rhododendronin kasvatuksestani, joka parin kuukauden siementen kylvön jälkeen on niin jännittävässä vaiheessa ettei tiedä itkeäkö vai nauraa. Kuinka paljon kastella ja kuinka paljon aurinkoa voi antaa näille hennoille elämän aluille.
Nyt niissä on sentään sirkkalehtiä nähtävissä, mutta varret ovat vielä kuin vastasyntyneen varsan jalat: eivät oikein jaksa kannattaa. Mutta elämä tekee valinnat, vahvat selviävät, minun on vain yritettävä luoda sopivat olosuhteet tässä tapauksessa. Jos näistä joskus joku selviää isoksi asti, kirjoitan siitä kokonaisen sivullisen taimenkasvatusohjeita...
Lähi-ihminen* osallistuu omalla tavallaan kasvatuspuuhiini - roudaa pöydälleni sekä käytännön puutarhakirjoja että filosofisia mietiskelykirjoja puiden elämästä, luonnosta ja puutarhanhoidosta. Jälkimmäiseen kategoriaan kuulunee Mari Mörön kirjat puutarhaelämästä, joista nyt vasta aloitin ensimmäistä: Melkein kaikki itää. Sieltä bongasin jälleen uuden termin kirjoitelmiini: aikalaisystävä. Viittaan sillä samaa vuosikertaa oleviin ystäviini, joihin edelleen tulee pidettyä yhteyttä. Lukeminen siis kannattaa aina, kuten joskus mainoslause niin väitti. Ja tietysti puutarhanhoito.
PS. * Lähi-ihmiseenhän olen viitannut jo aiemminkin. Vastaavaa nimitystä rakkahat lähi-ihmislapset Juhani Peltonen on käyttänyt kirjassaan Kirjeitä hullunmyllystäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti